09 marraskuuta, 2011

Uusi tuote?

Näin ajattelin. Oon väkertänyt pussukkaa vaikka minkä moista, mutta näiden lopputulos toi onnen hihkun, mitä yksikään aiempi ei ole onnistunut tekemään. Talopussukka, naapurusto kenties. Maisemat saattaa vaihtua vuodenajan, tai vaikka maan mukaan. Parasta näiden tekemisessä oli, kun jokaisen kohdalla aloitti ikäänkuin tyhjältä pöydältä. Aina sai luoda uuden näköisen ympäristön.

Mulla ei varsinaista "tuotetta" ole ollut, paitsi ehkä tossut. Niitä oon väkertänyt jo vuoden päivät ja edelleen niitä kysellään. Tossuja oon ajatellut vähän muokkailla mielenkiintoisemmiksi, vaikka on ihan hyvät sellaisenaankin, mutta sillä ei ole kiire.

Tykkään tehdä kaikenlaista, en oo koskaan edes ajatellut, että pitäisi olla joku yksi tietty tuote. Ei mulla. Mulla on tietty tyyli, joka sitten määrittelee ne tuotteet mun näköisiksi, oli ne mitä tahansa. Värit ja kuviot, niiden reipas yhdistely. Se on mun juttu. Jos tekisin vain yhdenlaista tuotetta, kyllästyisin.

Mutta siis nää talot. Suunnitelma oli aika kunnianhimoinen - siis se, miten näin ne päässäni ennen kuin aloin leikkaamaan kankaita. Lopputulos oli erilainen, mutta enemmän mun näköinen. Aikaa sain kulumaan liikaa (ottaen huomioon lähestyvät markkinat, joissa pitäisi olla myytävääkin). 15 pussukkaa ja viisi (!) päivää. Mutta on niissä yksityiskohtiakin. Kädet on ihan juntturassa kaikesta kirjomisesta ja pehmosydänten väkertämisestä.

Talopussukoita tullaan näkemään jatkossakin. Niitä saattaapi lähteä myös jälleenmyyntiin. ;)
Markkinoille lähtee kuitenkin vaan nämä viisitoista, ajanpuutteen vuoksi.





I think i just made myself a new product. I love to do all sorts of different things. My passion is to combine colors and patterns, so as long as i get to do that - i´m happy. I´ve never really thought about having just one product to focus on. I would get totally bored. The slippers are - i guess - kind of a product, since i´ve been doing them for about a year now, and people still ask for them. So i guess i´ll keep on doing them (making some improvements probably to make them more interesting).

But these house pouches. These i will keep doing. They are pretty slow to make with all the detailing and individual embroidery (took me five days to make 15..(!)). But they look just like me. I love it when i get to start all over again with a new house. The look can change by season, or country maybe. Fun work. :)

13 kommenttia:

  1. Nämä on tosi kivoja. Toivottavasti niitä saa joskus tuolta sinun kaupastasi.

    VastaaPoista
  2. Suloisia! Ihania kankaita.

    VastaaPoista
  3. Kivoja. Sulla kyllä leikkaa, tuokin on niin kiva idea.

    VastaaPoista
  4. Suloisia, herkullisia, niin nameja! Mikä ilo onkaan sujauttaa aarteita talopussukkaan...

    VastaaPoista
  5. Hei muru! Ihania juttuja! -riikka

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanan värikkäitä tämän pimeän syksyn keskellä! Hauska ideakin.
    -Nina-

    VastaaPoista
  7. "vaan nämä viisitoista"...
    Apua, miten ihania! Että sinä saatkin aikaiseksi ;)

    VastaaPoista
  8. Kiitos murut! :)

    Sude: Kyllä varmasti saa. :)

    VastaaPoista