02 tammikuuta, 2015

Rottinkisohvan pehmusteet + sadepäivän DIY

Olin jo joitain kertoja ihastellut Eurokankaan palalaarissa lojunutta kaunista sisustuskangasta, kunnes toissapäivänä nappasin sen mukaani. Rottinkisohva siirtyi partsilta keittiöön (ainakin toistaiseksi), koska saimme partsille laverin ja sohva ei sinne enää mahtunut. Sohvassahan ei alunperinkään ollut pehmusteita mukana (kun sen sieltä roskalavalta dyykkasin), joten ilman mallia mentiin. Vähän ehkä tuli naftit, mutta asettuvat varmasti paremmin, kunhan alkumöyheys tosta tasaantuu.

Kuvat on otettu tunnelmavalossa, kun ei sitä luonnonvaloakaan taas näy, siksi väritkin on vähän sinnepäin. Kangas on oikeesti kirkkaan pastellisen heleä, ihanan raikas.



Tämä päivä on mennyt sisällä touhutessa, kun ulos ei tee tippaakaan mieli. Isla halusi pupupaidan, joten sai tehdä sellaisen itse. Tässä siis se vinkki. Kaiva esiin yksivärinen paita ja toivo, että talosta löytyy kangastusseja tai -maaleja. Sitten vaan lapsi suunnittelemaan omaa uutta paitaansa.

Ei mikään uusi juttu, mutta hauskaa ja helppoa ajanvietettä ja tästäkin paidasta tuli mun mielestä ihan super hieno. :)









I transfered the rattan sofa from our balcony to our kitchen and made new covers for it. Originally it didn´t have any since i saved it from the skip. This is why i didn´t have any patterns or model for it either so i had to make those up. They turned out a bit small but i´m sure they´ll settle down just fine after the just-made-volume eases up a bit.

I love the fabric i found from Eurokangas. These pictures are taken in a moody light since there´s no natural light outside anyways, so the color doesn´t really look as bright and fresh as it really is.

My girl wanted a bunny shirt so we took a white top from her dresser and she designed and drew the bunny herself with fabric marker. So simple and such a great DIY for rainy dark days like this one. I think the top is super cute now. :)

8 kommenttia:

  1. Voi taivas, kuinka kaunis ja raikas tuo kukallinen kangas onkaan!
    Ja tapetti takana on ihastuttava!
    Kukkahullu lähettää myös matkalaukullisen aurinkoa pikana sinne pimeyteen!
    Lumoavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Otetaan aurinkoa vastaan! :) Kaunista ja onnellista vuotta myös sinulle!

      Poista
  2. Siitähän tuli aika herkku, chic!

    VastaaPoista
  3. Roskalavalta keittiön keskipisteeksi! Aivan mahtava! :)

    VastaaPoista