30 maaliskuuta, 2016

Viikonloppuna

Mulle ja Niksulle iski viikonloppuna kevätvillitys ja alettiin haikailemaan palstan perään. Sijaistoimintona päätettiin huuhtaista muutama maitotölkki ja päällystää ne kivasti, sekä laittaa jemmassa olleet kirsikkatomaatin- ja kurkunsiemenet itämään. Nyt maltetaan suihkutella purkkeja päivittäin ja toivotaan, että saadaan parvekkeelle näistä hyvä sato.

Viime vuonna istutin tomaatteja myös palstalle, mutta ne ei siellä oikein viihtyneet, toimii meillä paremmin parvekkeella. Kurkkujakin yritin ensimmäistä kertaa viime vuonna istuttaa taimina pläntille, mutta kestivät ehkä kaksi viikkoa. :) En taida olla luontainen lahjakkuus tässä, mutta jospa sinnikkyys palkittaisiin..?






Kävin myös moikkaamassa Sannaa vanhalla työhuoneellani Mäkelänkatu 15 -osoitteessa. Sanna on ottanut valikoimiin kaikkia ihania tuotteita täyttämään etutilaa, jossa oli ennen mun pöydät ja tuotteet. Nappasin itselleni aurinkoiset House of Rymin lehtikulhot aamiaiselle (voiko olla iloisempia hedelmä/murokulhoja!), Bungalowin kauniin keittiöpyyhkeen ja muitakin pikku juttuja mieltä piristämään. Kannattaa käydä katsomassa mitä kaikkea kivaa siellä nyt on, valikoima vaihtelee ja kasvaa tasaisesti. Netistä paikan löytää edelleen nimellä Verhoomo tehdas.



Mutta taas sinne siemeniin... Niin eilen sitten en taas kestänyt ja mentiin naapurin kanssa hakemaan jo pottuja jemmaan (viime vuonnahan jäin ilman kun hidastelin), lisäksi magneetin lailla muhun kiinnittyi kesäkukkien siemeniä, herneitä, porkkanoita, salaattia... Kääk. Nyt yritän kanavoida tän viljelyinnon taas toisenlaiseen tekemiseen, kuten verkkokaupan päivitykseen. Olen tilannut maailmalta ihania muistivihkoja ja kaikkea kaunista ja söpöä pientä kivaa, joita alan myymään kankaiden ja omien tuotteiden lisäksi. Suurin osa on vielä saapumatta, mutta eilen tuli yksi ihana lähetys (maistiaisen näet instan puolelta), en malta odottaa! Toivottavasti tekin tykkäätte!


Ai niin, ja pitkästä aikaa neulon taas sukkia. Aika fiksua näin kevättä ja kesää kohden, mutta väliäkö tuolla. Löytyi niin ihana lanka Lankamaailmasta (tosin oon jo vähän kyllästynyt noihin väreihin), että oli silloin pakko napata. Ja pakkohan siitä nyt on jotain tehdäkin!
Eläimistä myös pakko laittaa pari kuvaa kun ne on niin parhaita. Pikkukilli seuraa mua nykyään joka paikkaan. Kun sulkeudun työhuoneeseen niin se maukuu ja sutii ovea minkä ehtii. Tajuaa kyllä ennen pitkää että tänne ei saa tulla. Ja vanha herra lepuuttaa kolottavia lonkkiaan aina sängyssä, mielellään ennen kuin ehdin vetäistä päiväpeitteen suojaksi. En raaski ajaa pois. Jotku oikeudet vanhuksillakin.




Me and my little boy got struck by spring crazy last weekend and we started to pine for some gardening work. So we flushed our milk cartons, covered them with pretty papers and planted tomato- and pickle seeds in them. I might have also gone to some potato and flower and veggie seed shopping yesterday... Gosh, i have to control this a bit now and channel my energy to my work, real work i mean. ;) But we are now watering these little tubes now and hoping we will get a good harvest of juicy cherry tomatoes and fresh cucumbers. Thumbs up!

Yesterday i also got the first delivery from across the sea. I´ve ordered some very cute and pretty products that i will add to my shop selection very soon. I´m hoping to get the rest soon so you can see them too! I hope you will love the carefully selected items as much as i do!

And to the end - mandatory pictures of my beloved animals, cause i have to. 

4 kommenttia:

  1. Lovely post. Hope your seedlings work this year. I like the recycled plant pots, good idea. Love the yarn choice for the socks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you so much faith76! ♥ I hope they do too! :)

      Poista
  2. Kasvun ihmettä on aina ilo seurata, toivottavasti saatte vahvoja taimia! Ihania nuo maitotölkkien koristukset, pienellä vaivalla saakin silmälle miellyttävämpiä taimien kasvatusastioita. Minusta sukkien väritys näyttää kauniilta. Itse käytän kesälläkin villasukkia, kun yleensä ne kesät täällä Suomessa ovat aika viileitä :D. Suloisia teidän eläimet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua... meidän Mau-kissahan on pitänyt huolen, että suurin osa taimista ei kovin vahvoina kasva. Se on aika hyvin pysynyt kasveista erossa, mutta meitä odottikin karvas ylläri yksi aamu kun huomattiin, että joku rontti on käynyt taittamassa ja repimässä hienosti alkuun päässeitä taimia alas. Aaargh! No, onneksi siellä on vielä jokunen yksilö tallella, riittäähän sekin jos vaan onnistuvat kasvamaan kunnolla. :)

      Villasukat on kyllä mullakin käytössä säännöllisesti vuodenaikaan katsomatta. Mulle käy aina vähän silleen, että kyllästyn väreihin jossain vaiheessa, kun neulon sen verran verkkaisesti, paitsi tietysti silloin jos raidoitan itse. :)

      Poista