04 huhtikuuta, 2016

Kauneimmat paperituotteet!

Tänään aloitin maahantuomieni pääosin japanilaisten paperituotteiden kuvaamisen ja lisäämisen verkkokauppaan. Tässä hommassa olen vielä ihan alussa, mutta nyt sieltä löytyy jo kauniita muistilappuja post it -tyyliin, näppäriä sivumerkkaajia, sekä ihania ihania pieniä muistivihkoja kauniilla väreillä ja piirroskuvilla.

Näitä on hyvin rajattu määrä eikä ole taetta, että saan niitä enää lisää, joten kannattaa toimia nopeasti, jos rakastuit johonkin vihkoseen! Nämä on muuten tosi näppärän kokoisia matkamuistivihkoja, jotka mahtuvat sopivasti vähän pienempäänkin käsilaukkuun (tarkat mitat kaupassa). Niille loistaville lentäville ideoille mitkä pulpahtavat kutsumatta päähän. ;)

Huomenna jatkan taas seuraavien herkkujen kuvaamista ja verkkokaupan päivitystä.

Lyhyesti kerrottuna, päätin alkaa maahantuomaan myös paperituotteita Libertyn kankaiden ja silitysmerkkien lisäksi - koska sen lisäksi, että on pakko kokeilla kaikenlaista, jotta saan yritykseni pysymään hengissä, oli tämä myös luonteva lisä kauppaani, sillä olenhan jo vuosien ajan tilannut erikoisia, suloisia tuotteita itselleni ja lapsilleni maailmalta. Miksen siis toisi niitä myös asiakkaideni saataville. Sen lisäksi halusin ajatella tarjontaani niin, että yhdestä kaupasta saa kaikki osat ihanimpaan lahjaan, eli penaalit, kynät ja paperitavarat.

Sama pätee paperitavaroissa, kuin omissakin tuotteissani, eli niitä on hyvin pienet määrät saatavilla. Pysyy mukavan harvinaisina sitten nämäkin. :)

P.s. Kuvissa vilahtelevat hauskat kynät ovat myös osa tulevaa valikoimaani.

VERKKOKAUPPAAN!












Just added these super cute mostly Japanese paper products to my shop. I made the decision to start importing pretty paper stuff to sell among my products, Liberty fabrics and iron-ons. Gotta try everything to keep the business going and also i am so in love with these items and have been ordering them and alike for myself and my kids for years now - so it feel pretty natural to offer them to my customers too. I hope you love them as i do! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti