03 kesäkuuta, 2016

Palstapäivitystä

Tänä vuonna aloitettiin meidän puutarhapalstan työt vähän myöhemmin kuin aiempina vuosina, mutta ollaan oltu super ahkeria puutarhureita ja otettu menetetty aika todellakin kiinni. Meidän palsta ei ole ikinä ollut näin siisti ja hieno. Sitähän ei tiedä kauanko se näin siistinä pysyy, minä kun en ole se kaikista ahkerin rikkaruohojen nyppijä jne..

Ehkäpä kuitenkin jaksan uskoa, että tämä vuosi on erilainen. Yrittäjyys on tuonut erilaista stressiä elämään, paljon hyvää tietysti myös, mutta rahahuolet on ihan uudella levelillä ja tietynlainen paniikki persuksissa jatkuvasti. Puutarhalla oleminen ja rauhoittuminen on siis todella tervetullutta mielenterapiaa ja siellä puuhastelu lisäksi ilmaista, mikä on parasta!

Itse nautin ehkä eniten kauniista ilta-auringosta, jossa nämäkin kaikki kuvat on otettu. Tuona päivänä viihdyttiin siellä lasten kanssa koko päivä. Sain päähäni rakentaa lapsille "tiipiin", jotta pääsevät lukemaan ja lepäilemään varjoon polttavalta auringolta. Siitä tulikin ihan huippukiva! Taisin itsekin siellä välillä lueskella lehteä, kun pidin taukoa viljelyhommista. Puut jäivät paikalleen, otin vaan täkit suojaan. Ne on helppo virittää aina takaisin kun siellä vietetään aikaa.

Tänä vuonna otettiin myös kokeiluun oljet. Palstalla kiersi "olkimies" paaliensa kanssa ja tarjous oli niin hyvä, että otin kerralla kolme paalia ja päätin levittää oljet kaikkialle minne ei viljellä. Ne saa toimia polkuina ja toivottavasti myös estävät edes vähän rikkaruohojen kasvua joka paikkaan.

Nyt on maassa paljon perunoita, porkkanat, lantut, punajuuret, sipulit, salaatti, herneet, avomaankurkku, kukkia, muutama valkosipuli, pari kukkakaalia ja muutama parsakaali. Vielä on siemeniä laitettavaksi, mutta tosi hyvällä alulla ollaan! :)















This is how our garden plot looks at the moment. I  have never been as pleased with the work we have put in, i think it´s kind of amazing now. I have already planted potatoes, carrots, turnips, beetroots, onions, salad, peas, cucumber, garlic, cauliflower, broccoli and summer flowers. I still have seeds to put in but i´m very happy of what we have done so far!

Couple of days ago we spent the entire day there and i got an idea to build a teepee for the kids. Something where they can go and lay down, read, draw and stay away from the burning sun. It was a good idea and they loved it! I may have laid there myself too a while, reading a magazine... ;)

I´m keeping the woods in place and just took the covers away in case of rain, they are easy to put back on when ever we are there spending time.

Since becoming an entrepreneur every mindfully spent time relaxing is really important and this place calms me down, every time. So i think this summer will be super important for me and maybe i´ll even take the best care of the garden - compared to the other years i mean. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti