26 toukokuuta, 2017

Ihana Tikau

Kävin keskiviikkona viemässä Tikauhun heidän viimeisimmän tilauksen, joka pitää sisällään isoja pussukoita rannehihnalla, penaaleja, kännykkäpusseja ja avainnauhoja Tikaun Tainan valitsemista Libertyn kuoseista.

Tikau sijaitsee Helsingin kauniissa Ullanlinnassa, tarkka osoite on Korkeavuorenkatu 9.

Tiesin kauniin kivijalkakaupan jo ennen kuin aloin tekemään heidän kanssaan yhteistyötä, mutta en ollut käynyt siellä aiemmin, enkä myöskään tiennyt heidän ideologiastaan.
Tiesittekö, että sen lisäksi, että kaikki Tikausta löytyvät tuotteet ovat pienten tekijöiden käsialaa, tarkasti valittuja laadukkaita yhteistyökumppaneita, kaikki Tikaun tuotteet ovat vahvasti eettisiä? Tainan suunnittelemat tuotteet teetetään intian taitavilla artisaaneilla reilusti, vaalien heidän osaamista auttamalla työllistymisessä, tarkoituksena voimaannuttaa ja auttaa heitä pärjäämään taloudellisesti omissa kylissään, parantaa paikallisten oloja pieni pala kerrallaan. Voit lukea lisää Tikaun ideologiasta TÄÄLTÄ.

Suosittelen todella lämpimästi reissua Punavuoreen ja kohti tätä kauppaa. Ihastelemista nimittäin riittää ja hinnatkin kestävät katsomista, tosin sen mitä pyydetään maksaa myös mielellään, kun tietää kuinka paljon hyvää tämä kauppa tekee. Tikausta muuten löytyy myös ihania pienten lasten vaatteita Libertyn kuoseissa!
Jos päätät kävellä takaisin kohti keskustaa, löytyy matkan varrelta myös muita kutsuvia pikku putiikkeja, omana suosikkina Paperikauppa Putinki, jossa on pakko aina piipahtaa vähintäänkin miniostoksilla.

Tänään päivittelen hieman verkkokauppaa, mutta tässä ensin pieni kuvakooste jonka nappasin, kun tiputin omat huolella valmistamani käsityöt Tikauhun.










This Wednesday i dropped by in this lovely shop to leave my carefully handcrafted custom order designs there. Taina, the owner of Tikau selected the the fabrics from my Liberty collection and had a clear vision of what products she wants. So i made them big pouches (for any use, unfinished knit projects, cosmetics, travelling..), pencil cases, phone cases and lanyards. 

This shop is so important as it has a very golden ethical meaning behind everything they have in their selection. Please do read more HERE!

If you are in Helsinki, do go visit this beautiful shop at Korkeavuorenkatu 9. I truly and warmly highly recommend. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti